Kissat 

09.05.2021

Villa Pohjolassa tassuttelee neljä kissaa, joista kolme on löytötaustaisia.

URHO

Urhon elämän ensimmäisiltä vuosilta ennen meille tuloa, tiedämme sen kulkeneen jo kolmen vuoden ajan vailla omaa kotia. Kesäisin mökkiläiset saivat Urhosta kalaseuraa ja sille tarjoiltiin järvestä nostettuja ahvenia. Urho olikin oikea kalamies ja olisi niitä varmasti itsekin onkinut, jos vain olisi saanut madon koukkuun. Vaikka Urho oli joutunut selviytymään useita vuosia yksin, se ei ollut menettänyt uskoaan ihmisiin. Rohkeana ja luottavaisena se tarpoi isoin varmoin askelin eteenpäin, otti vastaantulevalta lenkkeilijältä vastaan rapsutuksia jatkaen taas matkaansa, jolla ei vielä ollut määränpäätä. Muuttaessamme kylälle 13 vuotta sitten, kuulin tästä hurmaavasta kulkurista ja kerroin heti halustani auttaa sitä. Muistan edelleen hyvin tarkasti sen hetken, kun sain Urhon ensimmäistä kertaa syliini metsätiellä, ja kuiskasin "nyt olet kotona". Urhon kaltaista kissaa en ole koskaan ennen tavannut. En yhtä rohkeaa, rakkautta pursuavaa, avointa ja niin lämmintä. Urhon sydän on avoin kaikille ja Urho on meille kaikille äärettömän rakas ja tärkeä. 

Urhon lempiasioita kesäisin on selällään rötköttely omassa prinsessa sängyssään riippapihlajan alla. Kuumuudesta viis, auringosta nautitaan täysin rinnoin silloin kun paistaa. 


SULO

Sulo on hyvin komea ja kookas nuoriherra. Sulo on hyvin määrätietoinen ja ilmoittaa tahdostaan tai tahtomattomuudestaan selkeästi ja kaiken kuuluvasti. Sulo on toiminut esimerkillisesti meille sijaiskotiin tulleiden orpokissanpentujen ottoisänä ja isoveljenä hoitaen pienet aina hyvin ja perusteellisesti, nukuttaen heidät kainalossaan pesuja ja pusuja unohtamatta. Mutta mikä nyt olisikaan parempi unikaveri, kuin väsynyt pieni kehräävä kissanpoika, jonka saa rutistaa otteeseensa ja halistaa.


RUUSA

Ryysyrannan Ruusa. Tuon nimen sai pieni pallomahainen ja kirppuinen tyttöpentu, joka kipitti keskeltä "kaatopaikkaa" löytöpaikalta suoraan syliini. Ruusan tarina sai alkunsa vihjeestä -kissanpentu ja emo nähty tiellä. Kohteessa selvisi, että kissoja oli ollut jo vuosia tyhjällä tilalla hiirikissoina vailla hoitoa ja huolenpitoa. Tilan omistanut vanhempi mies kävi välillä heittelemässä kissoille jätteitä, jolla pahin nälkä selätettiin hetkellisesti. Miehen suostumuksella paikasta loukutettiin kissoja kaikkiaan kymmenen, joista pentuja oli neljä. Ruusa oli pennuista nuorin, vain 5 viikkoinen, pentueen ainut elossa oleva. Ruusa jäi meille sijaiskotiin ja jo alusta oli melko selvää, että sijaiskoti muuttuu pysyväksi. 


VOIMA

Jälleen kerran sain viestin pienenpienestä kissanpennusta erään mökin ulkovarastossa. Itkee kovaäänisesti, ei näy emoa. Päästyäni mökille pennun ääni oli hiljentynyt, nostaessani kylmän pennun puuliiterissä olevasta puulaatikosta syliini, pentu aloitti uudestaan sydäntä särkevän huudon. Se on elossa! Mahdolliselle emolle laitettiin loukku ja pentu ja sydän vereslihalla ajoin kotiin itkevä pieni nyytti paitani alla. Pientä pentua lämmitettiin lämpöpullojen ja vilttien alla ja emonmaidonkorvike maistui hyvin tuttipullosta nautittuna. Masun täytyttyä itkukin loppui ja jäänsiniset silmät tarkkailivat uteliaana ympärillä olevaa maailmaa. Painoksi saatiin hurjat 225g. Pentu sai nimekseen Voima, olihan hän näyttänyt voimansa lyhyeen ikään mennessä paremmin kuin hyvin.

Kun nukkuu useiden viikkojen ajan termospullo, tuttipullo, otsalamppu, pissatuspaperit ja muu rekvisiitta kissavauvan lisäksi tyynyn vieressä, niin onhan se lähes päivänselvää, että pennusta luopuminen olisi liian raskasta. Sijaiskotitoiminta on tällaiselle kroonisen eläinvauvakuumeen omaavalle ihmisolennolle hyvä vaihtoehto päästä toteuttamaan hoivaviettiä, koska aina kuumeen iskiessä ei tarvitse hankkia omaa, vaan voi auttaa apua tarvitsevia. Näin ainakin myin ajatuksen isännälle silloin aikoinaan, kun löytökissoja alkoi tulla enemmän hoitooni. Se, onko ajatuksessa onnistuttu, kun omia kissoja on neljä, riippuu kummalta meistä kysyy.